Kausi 2011-2012 pelattiin päätökseen perjantai-iltana, kun HC Nokia otti kolme pistettä mukaansa Urjalasta 5-7-voitolla. Sisukiekon alku oli tällä kertaa häikäisevä, kun Leinonen, Lepistö ja Länninki iskivät maalit mieheen jo ennen avauserän puolta väliä. Tämän jälkeen peli tasoittui, ja vaikka päätöserään lähdettiin vielä johtoasemissa tuli Nokia lopussa väkisin rinnalle ja ohi. Maalin tehnyt Lauri Vaittinen näki pelissä kuitenkin hyvääkin.
- Hyvä alku mutta kaveri pääsi mukaan ja ohitsekin. Lopussa löyty vielä hyvä taisteluilme. Silti ylpee äijistä vaikkei tänään voittoon asti riittänyt.
Sisukiekon tämän kauden vieraspelit on nyt pelattu. Pingviinit 2 ei antanut vierasjoukkueelle mahdollisuuksia Pirkkalan sunnuntai-illassa, vaikka peli oli isännille jo kolmas kolmen päivän sisällä. Lue lisää

